YHTEENVETO TALVI JA KEVÄT 2014


Talven ja kevään kurssista (2014)

        Suggestopedinen suomen kielen kurssi pidettiin JoMoni - Joensuun monikulttuurisuusyhdistyksen ja Silta – maahanmuuttajatyön keskuksen tuella. Kurssi oli osallistujille ilmainen. Rahallista tukea kurssin pitämiseen saatiin kolmelta taholta: OK-opintokeskukselta, Visio-säätiöltä ja Kansansivistysrahastolta. Ilman niitä kurssin toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista.

Taustatiedot

        Ensimmäinen suggestopedinen kuukauden pituinen kurssi järjestettiin Joensuussa elokuussa 2013. Sen tavoitteena oli esitellä opetusmenetelmää ja selvittää, herättääkö se maahanmuuttajien kiinnostusta. Suggestopedinen menetelmä näytti kiinnnostavan maahanmuuttajia. Kurssille osallistui 15 oppijaa.

Kenelle kurssi oli tarkoitettu?


      Elokuun 2013 demo-kurssin suosio rohkaisi jatkamaan menetelmän käyttöä. Talvella ja keväällä 2014 pidettiin alkeistason suomen kielen kurssi, joka järjestettiin kolmen kuukauden aikana 2 x 90 minuuttia viikossa. Osa oppijoista oli niin kutsuttuja ummikoita eli he olivat asuneet Suomessa alle vuoden ja olivat vasta aloittamassa suomen kielen opiskelua. Liittyäkseen opetusryhmään oppijalta vaadittiin perusasioiden hallitsemista: itsensä esittelemistä, kohteliaisuusfraaseja, luku- ja laskutaitoa sekä muutamia kymmeniä sanoja ja yksinkertaisia ilmaisuja. Oppijat eivät kuitenkaan pystyneet tuottamaan puhuttuja lauseita. Erillisten sanojen tai ilmaisujen erottaminen kuullusta puheesta tuotti myöskin vaikeuksia melkein poikkeuksetta.

      Edistyneemmät aloittajat olivat asuneet Suomessa jo pidempään eli yhdestä kuuteen vuoteen. Heidän passiivinen sanavarastonsa oli riittävä ymmärtämään hidasta ja selkeätä opettajan puhetta, mutta puhuminen aiheutti huomattavia vaikeuksia kielimuurin ja puutteellisen kieliopin hallitsemisen takia.

      Oppijoiden erilainen kielitaso hidasti hieman kurssin etenemistä. Tämä ei kuitenkaan estänyt oppijoiden kommunikointia ja aktiivista osallistumista. Ummikoille lähes kaikki kurssin sanasto ja kielioppi oli uutta. He joutuivat omaksumaan samanaikaisesti kaikkia neljää kielitaidon osa-aluetta; puhumista, kuullun ymmärtämistä, lukemista ja tekstin ymmärtämistä. Edistyneemmät aloittajat oppivat uutta mutta ennen kaikkea pystyivät järjestämään jo aiemmin opittua tietoa ja käyttämään sitä hyväkseen kielen osaamisessa ja oppimisessa.


TÄRKEÄ: Suomen kielen suggestopedinen kurssi on tarkoitettu aikuisille 15 vuotiaista lähtien. Opetuskielenä on englanti, jota käytetään kieliopin selittämiseen ja uusien sanojen kääntämiseen. 

Kurssin sisältö

      Kurssi sisälsi alkeistasolle tyypillisiä aiheita kuten: tutustuminen, itsestä kertominen (kielitaito, ikä, kansallisuus), ammatti, opiskelu, harrastukset, perhe, vierailu, kaupungilla suunnistaminen (miten pääsee?), ruoka. Kielioppi-ilmiöistä kurssilla käsiteltiin verbien taivutusta (verbityypit, preesens, persoonamuodot, kielteinen muoto, imperatiivi), possessiivisuffikseja, postpositioita, genetiivin käyttöä, sisä- ja ulkopaikallissijoja, objektin sijamuotoja: akkusatiivi ja partitiivi sekä astevaihtelua.

Kurssin tavoitteet

  Kurssin päätavoite on kommunikatiivinen. Kuullun moninkertainen toistaminen, kommunikointitilanteisiin eläytyminen, kannustaminen sekä toiminnallisuus ovat menetelmän kulmakiviä. Lukemisen ja kirjoittamisen osuus oppitunneilla on vähäistä. Kielen oppii puhumalla. Rento olo, pelit ja leikit, eri rooleissa esiintyminen ja huumori ovat kurssin tärkeimpiä työskentelymuotoja.

    Kurssin tavoitteena on auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan paremmin elämään Suomessa opettamalla suomen kieltä sekä kertomalla suomalaisesta kulttuurista, perinteistä ja tavoista. Toinen kurssin tavoitteista on kielimuurin ja kommunikaatioon liittyvän stressitason madaltaminen. Kommunikaatio voi onnistua heikollakin kielitaidolla eikä siihen sisälly minkäänlaista uhkaa.

Kurssin tehokkuus

      Suggestopedian niin kuin monien muidenkin opetusmenetelmien tehokkuus kasvaa oppituntikertojen lisääntyessä. Kurssimme kohdalla on kysymys pienestä oppituntimäärästä suggestopedian kannalta: kaksi kertaa viikossa noin 13 viikon aikana. Oppijat huomasivat kuitenkin, että tärkeimmät kielioppi-ilmiöt alkoivat tasoittua päässä ja niiden käyttö puheessa on tullut harkitummaksi. Suomenkielinen kommunikointi aiheuttaa heille vähemmän stressiä kuin aikaisemmin. Tämä on erittäin tärkeää, sillä kommukoinnin pelko hidastaa merkittävästi oppimista. Kurssilaiset ovat antaneet kurssista palautetta anonyymisti täyttämällä palautelomakkeita. Palautteiden sisältöön voi tutustua klikkaamalla blogin tunnistetta “feedback”.

Tulevaisuuden suunnitelmat

      Suunnittelemme hakea lisää rahoitusta kurssin järjestämiseen myös syksyllä 2014. Tavoitteena olisi saada erilliset ryhmät ummikkoille ja edistyneemmille aloittajille (A1-A2) ja miksei myös B-tason oppijoille.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.